keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Verkkotallennuksesta apua tiedostojen siirtelyyn

Ihmisillä on käytössään nykyisin usein enemmän kuin yksi tietokone. Työpaikalla voi olla oma koneensa, kotona voi olla pöytäkone, kannettava taas kulkee matkassa mukana kätevästi. Myös kännykät ja tabletit tuovat oman lisänsä alati kasvavaan laitekirjoon ihmisen arjessa. Ongelmaksi muodostuu väkisinkin tietojen keskitetty hallinta. Kuinka päästä käsiksi tiedostoihin työpaikalta, kotoa ja matkalta?

Yksi vaihtoehto on kuljettaa tiedostoja jatkuvasti mukana usb-muistilla. Tämä ei ole kuitenkaan kovin käytännöllistä kaikissa tilanteissa, sillä tikulle ei välttämättä aina muista tallentaa tuoreinta versiota tekemästään työstä.

Hyvä vaihtoehto ovat internetin pilvipalvelut, kuten Microsoftin SkyDrive tai Google Drive Tiedostojen säilöminen ja käsittely yllä mainittujen palveluiden avulla on helppoa ja nopeaa. Microsoftin SkyDriven yhteydessä toimiva Office-ohjelmisto on äärimmäisen kätevä työkalu esimerkiksi projektien suunnitteluun tiimissä silloin, kun tiimin jäsenet eivät pääse samaan tilaan ideoimaan ja kehittelemään asioita. Itse olen perustanut kaverin kanssa erään projektin suunnitteludokumentin Microsoftin verkkopohjaisen Officen Word-dokumenttiin ja kyseinen työkalu toimii käyttötarkoituksessamme oikein mainiosti.

Mitään kovin arkaluontoista ei verkkopohjaisilla työkaluilla kannata tehdä, mutta useiden projektien suunnitteluun ja esimerkiksi pienten tietokantojen ylläpitoon verkkoratkaisut tarjoavat mainion väylän. Tiedostojen käyttö Internetin ylitse on nopeaa ja tietoihin pääsee käsiksi käytännössä mistä tahansa, mikäli käytössä on nettiyhteys. Sovellukset toimivat selaimella, puhelimella, tabletilla ja muilla päätelaitteilla kätevästi.

Verkkopohjaiset toimistoratkaisut ovat tiimityöskentelyssä lyömätön apuväline monipuolisine mahdollisuuksineen. Mikäli käytät samoja tiedostoja useilla koneilla tai haluat mahdollisuuden muokata toimisto-ohjelmistoilla luomiasi dokumentteja tien päällä, suosittelen tutustumaan Googlen ja Microsoftin ratkaisuihin. Kumpikin yritys tarjoaa oivan ratkaisun monenlaiseen eri käyttötarkoitukseen.

Mikäli tarvitset vain runsaasti tallennustilaa verkossa, eikä esimerkiksi dokumenttien luominen tai muokkaaminen ole tärkeää, ratkaisun tarjoaa Saunalahti iso G-verkkolevyllään. 50 gigatavua verkkotallennustilaa perinteisellä ftp-serverillä varsin huokeaan kuukausihintaan, vieläpä suomalaiselta palveluntarjoajalta. Tutustu iso G-verkkolevyyn Saunalahden sivuilla