tiistai 16. lokakuuta 2012

Laadukas mikseri todella monipuolisilla ominaisuuksilla ja liitännöillä varustettuna: Allen & Heath ZED14

Blogissa on aiemmin esitelty Alesiksen pikkumikseri ja Behringerin todella pieni, lähes taskukokoinen, usb-mikseri. Seuraavaksi esitellään järeämmän luokan kalustoa suhteellisen edullisella hinnalla. Kyseessä on Allen & Heath ZED-14 mikseripöytä, joka sisältää yhteensä 14 sisäänmenokanavaa. Pöydässä on lisäksi 4  aux-ulostuloa ja tarpeelliset ulostulot äänityslaitteille, kuulokkeille, monitoreille ja niin edespäin.

Kooltaan miskeri on ominaisuuksien ja liitäntöjen määrään nähden melko kompakti, eikä painoakaan ole noin kahdeksaa kiloa enempää. 

Pöydän kanavalistalta löytyy kuusi mikrofoni- ja monokanavaa sekä neljä stereokanavaa. Kaikissa monokanavissa on kolmikaistainen ekvalisaattori, jossa keskiääni on osittain parametrinen. Lisäksi kaikille kanaville voi antaa todella laajan, jopa 69 desibelin esivahvistuksen. Kanaviin on sisällytetty myös 75 hertsin bassoleikkurit. Jokaisella monokanavalla ja pöydän pääulostulolla on myös insert-liitännät esimerkiksi kompressoreja tai ekvalisaattoreita varten.

Stereokanavilla on jokaisella oma etuasteensa ja kaksikaistainen ekvalisaattori. RCA-sisäänmenoja pöydästä löytyy neljä kappaletta, jokaisella oma tasonsäätö. RCA-liitännät voi myös ohjata stereokanavalle mikseristä löytyvillä pienillä kytkimillä. Jokaisella RCA-liitännällä on oma on-off -kytkimensä.

AUX-ulostuloja pöydästä löytyy neljä kappaletta jokaista kanavaa kohden. Kaksi ensimmäistä AUX-ulostuloa käsittelevät signaalin ennen liukua, kaksi jälkimmäistä mukailevat äänen tasoa liukusäätimen mukaan. Neljän stereokanavan osalta kaksi ensimmäistä aux-liitäntää on myös ryhmitettävissä stereoksi. Kahdelle ensimmäiselle AUX-liitännälle löytyy omat tasonsäätöpotikat pääulostulon potikoiden yläpuolelta.

Pöydän ulostulopuolelta löytyy pääulostulon lisäksi kaksi kuulokeulostuloa, joiden molempien äänentasoa säädetään samasta potikasta. Lisäksi pöydässä on RCA-liitännöillä toteutettu monitoriulostulo ja erillinen rec out -liitäntä esimerkiksi ääninauhuria varten. Rec out -liitännän taso mukailee pöydän pääulostuloon menevää signaalia, eikä se näin ollen ole erikseen säädettävissä. Mikserissä on myös mono-out liitäntä, josta saa ulos tarvittaessa pääulostuloon menevän signaalin monotettuna. Pääulostulon liitännät ovat toteutettu uros-XLR -liitännöillä, muutoin pöydästä löytyy plugi- ja RCA-liitäntöjä, mikrofonikanavissa on luonnollisesti erilliset XLR- ja plugiliitännät.

USB-liitännän toteutustavasta eivät vaihtoehdot ja mahdollisuudet kesken lopu. USB kuljettaa ääntä sekä pöydästä ulos, että pöytään sisään. Tietokoneelle menevän ja sieltä tulevan äänen voi ohjata joko omaan kanavaansa tai käyttää tasonsäädössä vain USB-paluulle asetettua pyöritettävää potikkaa.

USB-liitännästä ulos menevää signaalia voi ohjata useammalla eri tavalla. Tietokoneelle voi lähettää kumpaan aux-liitäntään tahansa tulevan signaalin joko ennen tai jälkeen tasonsäädön. Lisäksi pääulostulon signaali on mahdollista lähettää tietokoneelle joko ennen tai jälkeen tasonsäädön. Mikserin usb-liitäntä toimii samanaikaisesti kahteen suuntaan, eli tietokoneella toistettava materiaali on lähetettävissä äänitysohjelmalle suoraan mikserin usb-liitännän kautta ilman erillisiä kaapeleita tai lisälaitteita.

Laadullisesti pöytä on hintaisekseen todella hyvää tasoa. Mikseri ei juurikaan kohise ja mikserillä saa tarpeen vaatiessa vahvistettua todella heikkojakin äänisgnaaleita. Laite on laadultaan hintatasoon nähden erittäin hyvää tasoa. Mikseri on suositeltava hankinta kaikille, joilla on tarvetta työskennellä enemmän äänen parissa ja saada useita äänisignaaleita niputetuksi yhdeksi stereoraidaksi. Lisätietoja ja kuvia löytyy valmistajan verkkosivuilta