tiistai 6. toukokuuta 2014

Saunalahden 4G-yhteyden seurantaa, osa 1

Helmikuussa blogissa julkaistiin artikkeli, joka käsitteli Saunalahden 4G-yhteyttä.

Nyt yhteys on ollut paikallisen puhelinyhtiön ADSL:n korvaajana noin kolme kuukautta. Tässä ajassa kuuluvuusaluekarttaan on tullut yksi 4G-palkki lisää. Lisäksi lähialueella, noin kilometrin säteellä kotoa, 4G-signaalit näyttävät kuuluvuuskartan mukaan kolmea palkkia. Päätelaitteen signaalimittari vaihtelee 2-3 palkin välillä.

Muita muutoksia yhteyteen ei ole tullut, päätelaite on edelleen Huawein B953 ja antennit ovat päätelaitteen mukana toimitetut piiska-antennit.

Tämän postauksen tarkoituksena on aloittaa satunnainen 4G-yhteyden kehityksen seuranta.

Tarkoitus on julkaista silloin tällöin artikkeleita, jotka kertovat ajankohtaista tietoa yhteyden toimivuudesta ja nopeuksista. Heti aluksi todettakoon, että toinen kerta sanoi tällä kertaa toden. Pientä alkukankeutta yhteydessä oli, mutta noin viikon käytön jälkeen yhteys on pysynyt päällä käytännössä 24/7 ja lähettänyt nettiradiota katkotta hyvällä laadulla.

Nopeusvaihtelua on ilmennyt melko paljon sitten alkuaikojen. Kaiken kaikkiaan yhteys kuitenkin toimii vakaasti ja luotettavasti ympäri vuorokauden.


Huawei B953-reititin on lattianrajassa ja antennit osoittavat suoraan ylöspäin. Antenneiden suunnan muuttamisella ei ole ollut merkittävää vaikutusta yhteyden nopeuteen. Antennien noston vaikutuksista yhteysnopeuksiin olisi hienoa saada lisää kokemuksia.

Ainoa lievä ongelma yhteyden kanssa on se, että  Yle Areenan videot pätkivät satunnaisesti, mutta ongelma on kierrettävissä lataamalla ohjelma ja katsomalla ne paikallisesti. Lataus onnistuu esimerkiksi tällä. Toisaalta taas esimerkiksi pitkien YouTube.videoiden latautumista ei tarvitse odotella kovinkaan kauaa. Myös suurten tiedostomäärien lataaminen on huomattavasti mielekkäämpää kuin ADSL-yhteydellä.

Parhaimmillaan latausnopeudet ovat olleet luokkaa 25-28 megabittiä sekunnissa, kun latauksessa on ollut useita noin 60 megatavun zip-paketteja. Latausnopeudet ulospäin ovat normaalisti noin 1,5 - 3 megabitin luokkaa siirrettäessä tiedostoja FTP-palvelimelle.

Yhteys on hintaansa nähden varsin laadukas. Nopeudet ovat alkuaijoista jonkin verran hiipuneet, vaikka Saunalahden karttojen mukaan 4G-verkkoa on asuinkaupungissa kehitetty. Yhteys täyttää tarpeet hyvin, vaikka Saunalahden mainostamasta 50 megabitin maksiminopeudesta jäädäänkin erittäin kauas.