tiistai 12. maaliskuuta 2013

Selaimen tiedot talteen helposti: Xmarks

Nykypäivänä Internet-selaimiin tulee kerättyä runsain määrin tärkeää tietoa, jota ei tule useinkaan tallennettua mihinkään muualle. Kirjanmerkkien, käyttäjätunnuksien ja salasanojen tallentaminen omassa käytössä olevaan selaimeen ei ole mitenkään epätavallista. Mutta kuiinka toimia, mikäli esimerkiksi selaimen profiilitiedosto menee sekaisin tai eteen tulee tietokoneen vaihto?

Apuun tulee usealla eri selaimella toimiva lisuke nimeltään Xmarks. Kyseessä on lisäosa, jonka avulla kirjanmerkkien ja muiden haluttujen tietojen synkronointi on mahdollista. Xmarks synkronoi kirjanmerkit ja muut tiedot palvelun omalle, salatulle palvelimelle, josta kirjanmerkit ovat tulevaisuudessa mahdollista palauttaa.

Xmarksin käyttäminen vaatii henkilökohtaisen käyttäjätunnuksen ja salasanan. Näin ollen henkilökohtaiset tiedot ovat turvassa. Kuten aina tällaisten palveluiden kanssa, on hyvä muistaa, että mitään arkaluontoista, (kuten käyttäjätunnuksia ja varsinkaan salasanoja), ei kannata antaa ulkopuolisten käsiin säilytettäväksi. Kirjanmerkkien synkronoinnin ja varmuuskopioinnin apuvälineenä Xmarks on lyömätön. 

Xmarks-lisäosalla kirjanmerkit pysyvät ajantasalla sekä varmuuskopioituna

Xmarks mahdollistaa myös jonkinasteisen versiohallinnan tallentaen kirjanmerkit synkronointipäivämäärän mukaan. Mikäli siis on viikko sitten tuhonnut vahingossa tärkeitä kirjanmerkkejä, ne ovat mahdollista palauttaa Xmarksin tietokannasta, joskin tämä vaatii hieman normaalia synkronointia enemmän toimenpiteitä.

Xmarks tekee kirjanmerkkitietokannastaan kansioineen päivineen tismalleen identtisen kuin käyttäjän selaimen kirjanmerkit ovat. Kansioiden ja kirjanmerkkien järjestys on sama, joten käyttäjän ei tarvitse itse muistaa kirjanmerkkien ja kirjanmerkkikansioiden nimiä, eikä järjestystä. Palauttaessa kirjanmerkkejä ne palautuvat automaattisesti paikoille, joissa  ne olivat viimeisen synkronoinnin aikana.

Kokonaisuutena Xmarks on loistava lisäosa niin Firefox-selaimeen kuin mihinkin selaimiin. Lisäosasta on tarjolla myös Google Chrome-, Internet Explorer-, sekä Safari-versiot. Xmarks on mainio apuväline selaimesi kaveriksi riippumatta siitä, oliko käyttötarkoituksesi yhden selaimen kirjanmerkkien varmuuskopiointi vai eri paikoissa olevien eri selainen välinen kirjanmerkkien synkronointi. Jokainen voi hakea oman Xmarks-versionsa lisäosan virallisilta kotisivuilta