tiistai 25. kesäkuuta 2013

Vanha laite uusiokäyttöön: Philips FW320C -stereosarja

Teknologia kehittyy jatkuvasti hurjaa vauhtia. Vauhdikas teknologian kehitys aiheuttaa väistämättä tilanteita, joissa vuosia sitten hankitut laitteet jäävät nurkkiin pölyttymään käyttämättöminä useamman vuoden ajaksi.

Allekirjoittaneelle kävi näin artikkelissa käsiteltävän Philips FW320C -stereosarjan kanssa. Kyseinen stereosarja jäi lähes tyystin käyttämättömäksi, kun tuli ajankohtaiseksi hankkia ESI nEar 05 -studiomonitorit.

Stereosarja ehti olemaan nurkassa pyörimässä reilun kymmenen vuoden ajan, kunnes sille löytyi hyvä käyttötarkoitus. Edellä mainittujen studiomonitorien löydettyä uusi omistaja tuli ajankohtaiseksi pohdia, kuinka toteuttaa äänentoisto esimerkiksi elokuvia katsellessa.

Harkinnassa oli etsiä käyttötarkoitusta varten esimerkiksi edulliset tietokonekaiuttimet.

Tietokonekaiuttimet jäi hankkimatta, kun selvisi, että vanha Philips FW320-stereosarja on edelleen hyvässä iskussa.

Stereosarjan ominaisuuksiin kuuluvat kolmen CD-levyn vaihtaja, AM- ja FM-virittimet, kasettidekki sekä ulkopuolisten äänilähteiden liitäntään tarkoitettu AUX-liitäntä.

Omaa käyttötarkoitustani varten valjastin minihifisarjan AUX-liitännän käyttöön yhdistämällä siihen käyttötarpeesta riippuen joko DVD-soittimen, kannettavan tietokoneen tai pelikonsolin.

Stereosarjan äänenlaatu oli varsin positiivinen yllätys vuosien jälkeen. Sarja ei pärjä äänellisesti yllä mainituille studiomonitoreille, mutta äänenlaatu riittää mainiosti esimerkiksi elokuvien ja pelien äänimaailmaa tukevoittamaan.

Digitaalisesta ekvalisaattorista johtuen kaiuttimien äänentoisto on aavistuksen verran värittynyt, mutta soinnista saa muokattua ekvalisaattorin avulla omaa korvaa miellyttävän. Myös bassokorostuskytkimen säätö auttaa huomattavasti korvaa miellyttävän äänenlaadun löytämisessä. Mitään tiettyä ohjenuoraa oikeisiin asetuksiin ei ole, kuuntelijan korva määrää laadun.

Kokonaisuutena Philips FW320C-stereosarja on positiivinen yllätys. Sarjan äänenlaatu on täysin riittävä niin uusien kuin vanhojenkin elokuvien, tv-sarjojen sekä konsoli- ja tietokonepelien äänentoistosta huolehtimaan. Juuri tämän stereosarjan saatavuudesta ei ole takeita, mutta vastaavanlaiseen käyttötarkoitukseen soveltuvia stereosarjoja voi löytää kirpputorilta tai kierrätyskeskuksista. Myös Huuto.netin tarjonta kannattaa tarkastaa.