torstai 10. lokakuuta 2013

Lataus- ja tiedonsiirtokaapeli lähes kaikille laitteille: 10-in-1 usb-kaapeli

Erilaisia laturiliitäntöjä on markkinoilla todella monenlaisia. Eri puhelinvalmistajilla on peruspuhelimissaan erilaiset, valmistajan omat, latausliitännät. Apple luottaa laitteissaan kehittelemäänsä dataliitäntään, digitaalikameroissa on totuttu näkemään miniusb-standardin liitäntä.

Erilaisten liitäntöjen määrä aiheuttaa väkisinkin ongelmia paljon erilaisia laitteita omistavalle kuluttajalle, kun esimerkiksi lomalle lähtiessä täytyy muistaa ottaa jokaiselle laitteelle erikseen mukaan latauskaapeli.

Ongelmaan on kuitenkin olemassa kohtuullisen yksinkertainen ratkaisu. Markkinoilla on niin kutsututtuja 10-in-1 -kaapeleita. Kaapeli on käytännössä perinteinen USB-kaapeli, jonka toisessa päässä on kymmenen erilaista laturiliitintä. Mukana ovat muun muossa Nokian peruspuhelimien pienipäinen laturiliitin, microusb-liitäntä, miniusb-liitäntä, Applen Dock-liitäntä ja niin edelleen.

Kaapeli on tyypillisesti melko lyhyt. Useamman liitännän sisältävä kaapeli pelastaa  esimerkiksi lomamatkalla monesta tilanteesta, kun mukaan tarvitsee ottaa vain USB-liitännällä varustettu virta-adapteri sekä oheisessa kuvassakin esillä oleva USB-kaapeli.

Kaapeli toimii luonnollisesti latauskaapelin ohella myös tiedonsiirtoon tietokoneen ja kaapeliin kytketyn laitteen välillä. 

On hyvä huomioida, että kaapelilla ei todennäköisesti voi ladata kovin montaa laitetta samaan aikaan, sillä USB-liitännästä loppunee virta aika äkkiä kesken.

Kaapeleita myyvätniin elektroniikkaa myyvät erikoisliikkeet kuin sekatavaratalotkin. 10-in-1 USB-kaapeli kustantaa yleensä viidestä kymmeneen euroa ostopaikasta riippuen.

Mikäli on tarvetta kaapelille, jolla vähentää erillisten latureiden ja latausjohtojen määrää tai haluaa saada esimerkiksi kannettavan tietokoneen laukkuun useamman data- ja latauskaapelin sijasta kaiken tarpeellisen yhdessä nipussa, on kaapelin hankkiminen erittäin suositeltavaa.

Kannattaa käydä läpi paikallisten elektroniikkakauppojen valikoima kaapelia etsiessä. Myös esimerkiksi Tokmannin kivijalkamyymälästä voi löytää kuvanmukaisen kaapelin. Eri verkkokaupoistakin kaapeleita löytyy myynnistä, hakukoneilla etsimällä löytyy varmasti kaapeleita myyviä yrityksiä.