maanantai 24. helmikuuta 2014

Kierrätä vanhat elektroniikkalaitteet asianmukaisesti

Sähkö- ja elektroniikkajätettä, kuten vanhoja kännykyitä, kertyy nurkkiin melko helposti. Pienikokoisten laitteiden kierrätys on kuitenkin vaivatonta ja helppoa. Kierrätystä helpotettiin entisestään, kun kooltaan pienten laitteiden, kuten matkapuhelimien, ylimääräisten kaukosäätimien ja muiden pienten tarvikkeiden palautus tuli mahdolliseksi myös sähkö- ja elektroniikkatarvikkeita myyviin liikkeisiin sekä päivittäistavarakauppoihin. Asiasta voi lukea lisää täältä.

Isommat laitteet, kuten VHS-videot, digiboksit sekä kuvaputkitelevisiot, tulee toimittaa SER-jätteiden käsittelypisteeseen. Vanhan laitteen voi myös toimittaa kierrätettäväksi liikkeeseen uuden laitteen oston yhteydessä. Lisää kierrätysvinkkejä voi poimia aiemmin julkaistusta artikkelista.

Kierrätyskeskukset ja kirpputorit ottavat vastaan toimivaa elektroniikkaa, mutta myös toimimattomalle elektroniikalle on olemassa oma kierrätyspisteensä.

Yksi vaihtoehto toimimattoman elektroniikan kierrätykseen on erilaiset tahot, jotka vastaanottamat ja kunnostavat toimimattomista elektroniikkatarpeista ehjiä ja myyntikelpoisia laitteita. Esimerkiksi Kuopiosta löytyy tällainen taho. Asiasta voi lukea lisää täältä.


Asianmukaisesta kierrätyksestä huolehtiminen ei ole kovin hankalaa. Mikäli laite on ehjä, kannattaa tarjota sitä lahjoituksena harrastelijoille. Mikäli laite ei tunnu kelpaavan, vaihtoehtona on viedä se kirpputorille lahjoituksena. Viimeisenä vaihtoehtona laitteen asianmukaiselle kierrätykselle on palauttaa laite joko elektroniikkamyymälään tai viedä itse suoraan SER-jätepisteeseen.

torstai 13. helmikuuta 2014

Kokeiltua: Saunalahden 4G-yhteys

Kiinteähintainen Internet-yhteys teki läpimurron 2000-luvun alkupuolella syrjäyttäen minuuttivelotteiset modeemi- ja ISDN-yhteydet tarjoten nopeamman ja edullisemman väylän verkkoselailuun. ADSL- ja kaapelimodeemin rinnalle ovat sittemmin nousseet mobiilin tiedonsiirron teknologiat, jotka ovat kehittyneet GPRS-yhteyksistä ensin 3G-yhteyksiin ja nyttemmin 4G-yhteyksiin.

Kiinteähintaisesta mobiililiittymästä ei vielä 3G-yhteytenä ollut ADSL- tai kaapelimodeemiyhteyden kovaajaksi kännykkäliikenteen aiheuttamien latenssiongelmien vuoksi. Yhteydet toimivat epävarmasti ja esimerkiksi Internet-radion kuuntelu tai nettitelevision katselu tuotti runsaasti harmaita hiuksia jatkuvan pätkimisensä vuoksi. Operaattorit ovat ongelmista tietoisia ja 4G-yhteyksien luvataan poistavan nämä ongelmat.

Miten on asian todellinen laita? Siihen ei edes operaattorit aina osaa vastata, asia selviää vain kokeilemalla.

Ensikosketukseni 4G-liittymiin tapahtui keväällä 2012. Saunalahdelta tarjottiin liittymää päätelaitteen kera testattavaksi kahden viikon ajaksi. Tartuin härkää sarvista ja päätin vastaanottaa tarjotun mahdollisuuden. Kokeilu aiheutti kuitenkin karvaan pettymyksen, kun heti kokeilun alussa ilmeni kaksi suurta ongelmaa. Ensimmäinen ongelma oli se, että Saunalahden toimittama Huawei B953 -reititin ei toiminut. En useankaan kokeilukerran jälkieen saanut reitittimellä useampaa tietokonetta verkkoon samanaikaisesti. Paketit liikkuivat sisäverkossa, mutta Internetiin yhdistyi vain yksi reitittimeen kytketyistä laitteista. Näin riippumatta siitä, oliko laite kiinni langalla vai langattomasti. 

Toisena suurena ongelmana oli, että Saunalahden vakuutteluille ei tullut katetta. Yhteys oli kyllä todella nopea, huomattavasti nopeampi kuin asunnossa jo valmiina ollut paikallisen puhelinyhtiön ADSL. Ongelma oli, että yhteyden latenssi oli lupailuista huolimatta todella vaihteleva. Välillä ping saattoi olla 40 millisekunnin luokkaa, toisinaan taas 400 millisekunnin luokkaa. Yle Areenan videot pätkivät jatkuvasti, eikä katselu ollut mielekästä.

Liittymäpaketin mukana toimitettu Huawei 4G-reititin
Tuttavanivaihdettua oma Saunalahden adsl-liittymänsä 4G-yhteyteen sain innostusta ottaa liittymän uusintatestiin. Saunalahti lähetti päivitti liittymäni ja toimitti postitse Huawei B953-reitittimen. Samalla tuli päivitettyä kännykässä ollut 3G-datapaketti 4G-nopeuteen.

Nyt yhteys on ollut käytössä viikon verran. Toisin kuin ensimmäisellä kokeilukerralla, josta voi lukea yllä, yhteys toimii erittäin nopeasti, eikä ping juuri heittele. Lisäksi reititin toimii niin hyvin kuin sen voi olettaa toimivan.

Liittymänä on päivityksen jälkeen Saunalahden tarjoama Mobiililaajakaista 4G-yhteys, josta löytyy lisätietoa Saunalahden omilta sivuilta.

Yhteysnopeudet ovat sisäänpäin 15-35 megan luokkaa ja ulospäin 3-5 megabittiä sekunnissa. YouTube-videoiden katselu onnistuu todella hyvin. Myös Yle Areena toimii hyvin, joskin parhaillaan Areenassa on havaittavissa ongelmia. Syynä hidasteluun ja nykimiseen lienevät kuitenkin olympialaisten aiheuttamat liikenneruuhkat, eikä 4G-yhteys.

Kaiken kaikkiaan 4G-yhteys on ensituntuman perusteella toiminut paremmin kuin mitä sitä edeltänyt, paikallisen puhelinyhtiön, tarjoama ADSL. Yhteyden kanssa ei ole vielä tullut vastaan suuria ongelmia ja Huawein reititin toimii ongelmitta. Suosittelen 4G-yhteyden kokeilemista, mikäli ADSL:n kuukausimaksu tuntuu korkealta tai yhteysnopeus tuntuu hitaalta. Ennen liittymän hankkimista kannattaa kuitenkin tarkistaa operaattorin kuuluvuuskartalta, millainen  verkko asuinalueelta löytyy. Saunalahdeen kuuluvuuskartta löytyy täältä. DNA:n kuuluvuuskartta löytyy täältä. Soneran kuuluvuuskartta löytyy täältä.



Vasemmalata löytyy kuvakaappauksia nopeustesteistä. Nopeustestit ovat ajettu peräkkäin 13.helmikuuta 2014. Muuta liikennettä ei juuri ole ollut, ensimmäinen testi klo. 17:20 ja toinen testi heti perään. Nopeudet vaikuttavat varsin hyviltä verrattuna aikaisempaan Internet-yhteyteen, joka oli paikallisen puhelinyhtiön 1,5 mbit / 1 mbit ADSL 22 euron kuukausimaksulla. Kuvakaappaukset todistavat, että 3G-yhteyksiä vaivannut nopeuksien ja ping-arvojen heittely on vähentynyt huomattavasti. Käytännössä sitä kuitenkin esiintyy edelleen ajoittain, mutta tilanne varmasti paranee, kun operaattorit laajentavat 4G-peittoa kiihtyvään tahtiin

maanantai 10. helmikuuta 2014

Pienoismikrofoni monenlaisiin äänitystilanteisiin: Audio-Technica ATR3350

Erilaisia mikrofoneja on markkinoilla todella runsaasti. Perinteiset dynaamiset mikrofonit ovat erinomainen valinta hyvin moneen eri käyttökohteeseen.

Mikäli tarvitaan huomaamatonta ja kooltaan pientä mikrofonia, on tarpeen hankkia pienikokoinen nappimikrofoni. Kohtuuhintaisen nappimikrofonin tarjoaa Audio-Technica ATR 3350 -mallillaan.

Audio-Technica ATR3350 on pienikokoinen, langallinen nappimikrofoni. Mikrofoni on äänenlaadultaan hintaisekseen hyvää tasoa. ATR3350 tosin vaatii melko paljon signaalin vahvistusta, joka altistaa mikrofonfin taltioimaan myös ylimääräisiä häiriöääniä. Mikrofoni soveltuukin parhaiten hieman meluisiin tiloihin haastattelumikrofoniksi.

Audio-Technican mikrofoni on parhaimmillaan käytettynä esimerkiksi Zoom H1 tallentimen kanssa. Mikrofoni on laitteen omiin mikrofoneihin verrattuna hieman selkeämpi. Mikrofonin taajuusvasteessa on korostettu sopivasti puheessa oleellisia taajuuksia jättäen korkeimmat ja matalimmat taajuudet taka.alalle. Ratkaisu parantaa puhetallenteiden laatua ja vähentää ulkopuolisten häiriöäänten määrää.

Mikrofoni sopii erinomaisesti esimerkiksi haastattelutilanteisiin ja kevyeen puheentunnistuskäyttöön. Mikrofoni toimii hyvin myös internet-puheluihin, joten se on oiva lisä kannettavan tietokoneen laukkuun kuulokkeiden kaveriksi.

Mikrofoni toimii myös videokameroiden kanssa, mutta kameran kanssa käytettäessä on syytä huomioida mikrofonin langallisuus ja varautua käyttöön sen mukaan. 

Kokonaisuutena Audio-Technica ATR3350 on mielenkiintoinen tuttavuus pienikokoisten mikrofonien saralla. Hintaansa nähden laadukas mikrofoni saa miinuspisteitä lähinnä paristosta, joka on toteutettu huonosti sikäli, että mistään ei näe, minkä verran parstossa on vielä virtaa. Hintaa mikrofonilla on noin 35 euroa. Lisätietoa mikrofonista löytyy valmistajan tuotesivuilta.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Laadukas mikrofoni tietokoneelle: Rode Podcaster

Erilaisia mikrofoniratkaisuita tietokoneelle on markkinoilla melko runsaasti. Edulliset pienoismikrofonit riittävät hyvin Internet-puheluiden hoitamiseen ja kohtuuhintainen usb-mikrofoni tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia äänitysten tuottamiseen mitä erilaisemmissa tilanteissa.

Mikäli ajatuksena on kasata täysin tietokonepohjainen studio, on ideaalista hankkia USB-väylään kytkettävä laadukas mikrofoni. USB-mikrofoni helpottaa monessa mielessä äänitystyötä, kun välistä jää pois äänikortti ja mahdollinen pikkumikseri.

Laadukas mikrofoni USB-väylään on esimerkiksi Roden valmistama Podcaster. Podcaster on lähes sama mikrofoni kuin aiemmin esitelty Procaster, mutta mikrofoni on käytettävissä suoraan tietokoneella ilman erillisiä lisälaitteita. Podcaster kytketään suoraan tietokoneen USB-väylään. Mikrofonissa on lisäksi sisäänrakennettu kuulokeulostulo äänitettävän materiaalin monitorointia varten. 

Procasterin tapaan myös Podcaster on dynaaminen mikrofoni, eli mikrofoni taltioi äänet hyvin mikrofonin edestä ja hylkii sivuilta sekä takaa tulevia ääniä. Tämä on oivallinen ratkaisu puhekäyttöön suunnitellulle mikrofonille, joskin vaatii hieman totuttelua, mikäli on aiemmin tottunut käyttämään kondensaattorimikrofonia.

Kokonaisuutena Podcaster on erinomainen dynaaminen mikrofoni tietokoneäänityksiin. Podcaster kustantaa noin 170 euroa.

Rode Podcater on erinomainen valinta tietokonepohjaisen studion mikrofoniksi. Lisätietoa löytyy valmistajan tuotesivuilta.